Levon aika meissä - aika pysähtyä ja hiljentyä!
Tule hiljentymään ja rauhoittumaan syyskuun hämärään ihanassa Emmes Retreat paikassa Alavetelissä!
Viikonlopun kestävä retriitti, jossa laskeudut kohti hiljentymistä ja syksyä. Helposti jatkamme kesällä opittua energistä ja menevää olotilaamme, vaikka syksyä kohti tulisi hiljentää. Tässä on mahdollisuus säilöä auringon valo meihin, pysäyttää suorittaminen ja pysähtyä itsemme äärelle. Palauttaa mieleemme ne arvot, jotka ohjaavat itseämme syksyä kohti.
Retriitin harjoitusten avulla rauhoitat hermostosi liikkeestä, pysähtyneeseen tilaan. Harjoitusten intensiteetti laskee iltaa kohden, jolloin pääset rauhoittumaan kohti levollista unta.
Retriiteillä aamu aloitetaan astangajoogan 1. sarjan harjoituksella. Harjoitus antaa energiaa kehoon, vapauttaa jännityksiä kehosta ja mielestä. Hermostomme rauhoittuu ja meidän on helpompi laskeutua syvään rauhaan niin kehon kuin mielen tasolla. Lauantaina on myös mahdollisuus omatoimiseen ulkoiluun ja luonnossa olemiseen. Itsensä tutkimiseen ja pohtimiseen siitä, miksemme voi pysähtyä emmekä anna itsellemme aikaa levolle. Lauantain tekniikkapajassa käymme muutamia astangan 1. sarjan asanoita tarkemmin läpi. Iltaa kohden rauhoitumme jälleen YIN - ja restoratiivisen joogan avulla kohti rauhallista yöunta.
MISSÄ
Retriitti pidetään Alavetelissä Emmes Retreatin paikassa, osoitteessa Haavistontie 327. Yöpyminen puumajoissa 2-4 hengen huoneissa. Yöpymään mahtuu yhteensä 10.
Seinäjoelta järjestyy kyyti tarvittaessa!
OHJAAJAT
Anneli Kupari on harjoittanut astangajoogaa vuodesta 2004 lähtien satunnaisesti ja 2014 lähtien säännöllistä harjoittelua astangaperinteen mukaisesti. Jooga oli aluksi itselle kehonhuoltoa ja liikkeiden opiskelua, mutta myöhemmin joogasta on tullut elämäntapa, jossa joogan henkinen puoli ja mieleen vaikuttaminen ovat korostuneet. Joogan avulla Anneli elää rauhallisempaa ja keskittyneempää elämää! Anneli ohjaa oman joogapaikkansa Sattva Jooga Seinäjoen kautta sekä ohjaa myös muilla saleilla Seinäjoella. Anneli on suorittanut Anne Nuotion astangajoogaopettajatutkinnon (200 h). Lisäksi Anneli suorittaa Suomen joogaliiton joogaopettajakoulutusta (syventävissä opinnoissa) ja Kirsi Saivosalmen restoratiivisen joogaopettajan


HINNAT JA ILMOITTAUTUMINEN
Retriitin hinta on 450€ sis alv. Hinta sisältää joogaohjauksen lisäksi yöpymisen 3.-5.9.2021 2-4 hengen huoneissa sekä ohjelman mukaiset ruokailut. Voit maksaa retriitin osissa kuitenkin niin, että koko retriitin hinta on suoritettu viimeistään 30.7.2021. Retriitin ensimmäinen erä 50 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumalla sitoudut peruutusehtoihin (ks alla). Osallistujilla tulee olla oma tapaturmavakuutus voimassa.
Ilmoittaudu mukaan sattvajooga.seinajoki@gmail.com. Lisätiedot Anneli Kupari 050-537 0867 ja Lena Eklund 044-3273948.
Retriitti toteutuminen edellyttää 7 ilmoittautujaa. Retriitille mahtuu 10 henkilöä mukaan.
PERUUTUSEHDOT
- Ilmoittautuminen on sitova.
- Mikäli asiakas peruu osallistumisen 19.8.2021 tai sen jälkeen, osallistumismaksu veloitetaan kokonaisuudessaan.
- Mikäli peruminen tapahtuu 2.-18.8.2021 kurssimaksusta peritään 50%.
- Mikäli osallistuja joutuu perumaan kurssin sairastumisen vuoksi, kurssimaksu palautetaan täysimääräisenä. Tämä edellyttää lääkärintodistusta tai muuta luotettavaa selvitystä sairastumisesta. Mikäli osallistuja on määrätty korona karanteeniin, myös tästä on esitettävä luotettava terveydenhuoltoalan selvitys, jolloin maksu palautetaan asiakkaalle.
- Mikäli kurssi peruuntuu viranomaismääräyksestä johtuen koronan vuoksi tai kurssin järjestäjien toimesta, maksu palautetaan täysimääräisenä asiakkaalle.
- Järjestäjä pidättää oikeuden kurssia ja sen järjestämistä liittyviin muutoksiin. Ruokailujen ja ohjattujen harjoitusten lukumäärä säilyy samana.
OHJELMA
Pe
16.00 - 16.20 Tervetuliaissmoothie, tervetulosanat, pohdintatehtävä kurssin ajaksi
16.20 - 18.00 Majoittuminen
18.00 - 19.00 Restoratiivisen YIN joogan keinoin kohti rauhallista yöunta
19.30 - Illallinen
La
08.30 - 10.30 Ohjattu Astanga 1 sarja
11.00 - 12.00 Brunssi
12.00 - 13.30 Vapaata aikaa, ulkoilua. Kanootit, luontopolut käytettävissä.
13.30 - 15.30 Tekniikkapaja (astangan 1 sarjan asanat istumaliikkeet Navasanasta eteenpäin). Harjoitus päätetään Jooganidra harjoitukseen.
15.30 - 16.00 Smoothie ja hedelmiä tarjolla, teetä. Mahdollisuus kysymyksille, pohdintatehtävän työstö joogafilosofian opein.
17.00 - 18.00 Päivällinen
18.15 - 19.30 Restoratiivinen YIN jooga
19.30 - 21.30 Sauna ja uinti
21.30 - 22.00 Iltatee, yhteislaulua kitarassa Henri
Su
08.30 - 10.30 Ohjattu astanga, 1 sarja
11.00 - 12.00 Brunssi
12.00 - 13.00 Mökin luovutus
13.00 - 14.00 Restoratiivinen YIN jooga
14.00 - 14.30 Hyvää kotimatkaa, kysymyksiä ja palautetta kurssista
Olet lämpimästi tervetullut retriittiin!
Anneli ja Lena