Tällä viikolla pohdin vuorovaikutusta. Olin Vilnassa työmatkalla ja jälleen havaitsin sen, että me kansalaisuudet olemme erilaisia sekä me ihmiset toimimme eri tavalla vuorovaikutustilanteissa. Vaikka olen kohtuullisen sosiaalinen, olen kuitenkin aluksi tarkkailija ensin vuorovaikutustilanteissa. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, on vain pakko heti alusta lähtien olla sosiaalinen.
Sain tällä viikolla mahdollisuuden osallistua työn puolesta seminaariin Vilnassa, jossa kokoontuivat Baltian ja Pohjoismaiden perusrekisteri-ihmiset yhteen. Tämä sai itseni pohtimaan vuorovaikutusta ihmisten välillä. Vaikka olen kohtuullisen sosiaalinen luonteeltani, vieraiden ihmisten kanssa haluan ensin katsella ja tarkkailla ennen kuin pystyn olemaan sosiaalinen.Tästä johtuen tilanteet, jossa pitää olla aktiivinen, puhelias ja ulospäinsuuntautunut heti tilaisuuden alussa, ovat haastavia.
Olen kehittänyt näihin vuorovaikutustilanteisiin roolin kautta toimimisen. Otan ikään kuin sosiaalisen ja nauravan Annelin roolin päälle ja toimin tuon roolin kautta. Tuo sosiaalinen ja naurava Anneli toimii roolinsa kautta ja samalla vetäytyvä Anneli jää taustalle. Onko tässä järkeä? Onko tämä hyvinvoinnin mukaista? Ei ole, vaan hyvähän se olisi, että voisi toimia oman perusluonteensa mukaisesti ja tutustua hiljaa ihmisiin. Kuitenkin meillä on arjessa vuorovaikutustilanteita, joissa onnistuminen edellyttää sosiaalisuutta ja mukana oloa aktiivisesti. Puen ikään kuin roolin päälle ja toimin sen kautta. Onhan se vähän kuin näyttelisi, mutta auttaa noissa tilanteissa ja varmistaa hyvän vuorovaikutuksen. Helpostihan meitä suomalaisia pidetään epäkohteliaana, koska emme puhu emmekä ole aktiivisia.
Meillähän on itse asiassa monenlaisia rooleja. Olen äiti, joogaopettaja, virkamies jne. Näissä rooleissa toimitaan vähän eri tavalla ja ne ovat ikään kuin vaatteita, joita puetaan päälle. Äitinä tehtäväni on kasvattaa. Esimiestyö on minulle rooli, johon välillä liittyy myös vuorovaikutustilanteita, joissa joutuu olemaan se aktiivinen ja sosiaalinen. Esimiesroolissa välitän myös viraston linjauksia, strategioita, muutosta eteenpäin. Vaikken kaikista asioista olisi samaa mieltä, joudun esimiesroolissa kuitenkin välittämään eteenpäin yhteisiä linjauksia.
Noissa kansainvälisissä tapaamisissa täytyy myös pystyä puhumaan kaikkea yleistä ja 'ylimääräistä', sitä small talkkia, joka meille suomalaisille on myös vaikeaa. Minulle varsinkin, kun aina haluaisi mennä suoraan asiaan eikä ‘tuhlata’ aikaa muuhun. Onhan se niin, että helposti meitä suomalaisia pidetään töykeinä juuri tästä johtuen.
On meissä suomalaisissakin eroavaisuuksia. Yhdessä työpaikassani tehtiin koko henkilökunnalle käyttäytymismallin analyysi. Ihmiset jaoteltiin punaisiin (määrätietoinen, asiapitoinen, ei ihmisläheinen), keltaisiin (määrätietoinen, ihmisläheinen), sinisiin (kyseenalaistava, ei ihmisläheinen) sekä vihreisiin (kyseenalaistava, ihmisläheinen). En löydä lähdettä, kuka testin on tehnyt, mutta ainakin monen kehumassa, Idiootit ympärilläsi - kirjassa, asiaa sivutaan (
https://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2360214) ja tähdennetään, ettei ihmiset ole idiotteeja vaan olemme vain erilaisia ja vuorovaikutustilanteiden pitää olla erilaisia eri ihmisten kanssa. Asiapitoinen, määrätietoinen ja kyseenalaistava (punaiset ja siniset ihmiset) haluavat suoraa ja nopeaa vuorovaitutusta, kun taas ihmisläheiset tyypit (keltainen, vihreä) haluavat pitkää asioiden käsittelyä ja lempeää asioihin paneutumista. Jos heidän kanssaan hyppää suoraan asiaan tai etenee liian nopeasti, käy helposti niin, ettei asian käsittely olekaan mahdollista. Ihminen menee ikään kuin lukkoon.
Tässäpä sitä on purtavaa erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Pitäisi osata tulkita ihmisiä ja aistia, mikä vuorovaikutustapa heille sopii. Vuorovaikutuksen onnistuminen on kuitenkin tärkeä asia sosiaalisessa kanssakäymisessä niin arjessa kuin töissäkin. Se on selvää, että vaikea laji tämä sosiaalinen kanssakäyminen on.
Iloa ja valoa viikkoosi,
Anneli
