Tein alkusyksystä hyvinvointilupauksen, jossa lupasin itselleni, etten tunne enää kiirettä (tästä hyvinvointilupauskirjoitukseen). Lupasin palata tähän aiheeseen ja nyt se on ajankohtainen ehkäpä juuri siksi, etteivät nämä asiat valitettavasti ole itsellä kirkkaana mielessä. Kiire valtasi loppuvuodesta ajatukseni. Tunsin aika ajoin kaoottisuutta ja levottomuutta. En voinut asettua aloilleni, pysähtymiselle ei löytynyt tilaa. Inhottava tunne! Sekin on pakko todeta, ettei töiden ohella vain ole aikaa kirjoittaa näitä blogikirjoituksia vaikka se mukavaa onkin. Yritän viikkokirjeen sijaan kirjoittaa kuukausittain.

Olen lukenut kahta kirjaa asiasta. Anna Perhon Antisäätäjän käsikirja ja toinen on Maarika Mayrin Hoppu on Hanurista kirja. Molemmissa painotetaan sitä, että elämme kiirekulttuuria ja on muotia tuoda tuota kiirettä esille. Ikään kuin kiireen kautta olisimme jotenkin tärkeämpiä ihmisiä.

Uskallan kuitenkin väittää, että kiire on suurimmaksi osaksi itse aiheutettua. Jos valmistaudumme ajoissa, suunnittelemme tekemisiämme huolellisemmin, emme täytä kalentereita epäinhimillisesti ja olemme ylipäätään ajoissa tapaamisissa, emme kiirettä tunne. Mitä keinoja kiireen taltuttamiseen noissa mainitsemissani kirjoissa on?

1 Ota EI sana käyttöön

Määräämme itse tekemämme työn. Meillä on oma aikataulumme selvillä ja meidän tulee myös rajata sen käyttöä kaikelle uudelle ja joskus niin mukavalle tekemiselle. Jollet halua olla tyly ja vain sanoa, ettet pysty tekemään, voit ensin katsoa kalenteristasi, milloin aikaisintaan ehtisit tehtävän tekemään. Jos tehtävän antaja on esimiehesi, voit pyytää häntä priorisoimaan tehtäväsi, jos hän haluaa jonkun uuden tehtävän listalle. Olemme siis itse oman kalenterimme hoitajia ja meidän tulee myös kunnioittaa omaa kalenteriamme ja pitää aikatauluista kiinni. Lähteissä kehotetaan myös viestimään asia riittävän selvästi, että varmasti ei jää sellaista mielikuvaa, että hoitaisit tehtävän.

2 TO DO listat

Kaikki tehtävät tulisi laittaa joko paperiseen tai sähköiseen applikaatioon. Kaikki tehtävät niin töihin kuin vapaa-aikaan samaan paikkaan. Tämän jälkeen ne tulisi luokitella erilaisiin kategorioihin. Anna Perho suosittaa luokitteluksi neljää kategoriaa: timantit, tulipalot, touhuilut ja roskat. Timantit ovat niitä, joilla on eniten merkitystä ja jotka vievät eniten aikaa ja edellyttävät suunnittelua. Tulipalot niitä, jotka vain pitää hoitaa ja joilla on jokin aikamääre. Touhuilut on niitä sähköpostien, fb yms. somekanavien seurailua yms. joka saa tuntemaan kiireiseksi, mutta lopussa ei ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Roskat sellaisia, joilla ei ole merkitystä eikä mitään aikarajaa. Maarika Mayrin kirjassa suositellaan tehtävät laitettavaksi supertärkeisiin, tärkeisiin ja ei -tärkeisiin. On luokittelu mikä tahansa pääasia on, että luokittelee tehtävät. Ohje on, että joka päivä pitäisi tehdä noita kaikkein tärkeimpiä tehtäviä, valita niistä 1-3 tehtävää, joita vie eteenpäin.

3 Suunnittelu

Joka päivälle ja viikolle pitäisi varata aikaa tehtävien suunnitteluun. Mitä teen, milloin teen jne. Mitä paremmin suunnittelen, sitä paremmin jää aikaa myös muulle. Perhon kirjassa kehotetaan myös pohtimaan, mikä itselle on tärkeää. Itselleni tärkeää on kotoilu, perheen kanssa oleminen ja liikunta/jooga. Näille pitäisi yhtälailla varata kalenterista aikaa. Jos onnellisuus tulee siitä, että tekee omia arvoja vastaavia tehtäviä, tuleehan ne tietenkin aikatauluttaa ja kalenteroida nekin. Itse kuulun niihin, jotka liputtavat suunnittelun perään. Uskallan väittää, että suunnittelu vähentää stressiä. Suunnittelulle vain pitää löytää kalenterista aikaa.

Perhon kirjassa oli esimerkki siitä, että joku ei halunnut aikatauluttaa kaikkea, että haluaa mennä 'flowna' eteenpäin. Jos kaikki menee flowna eteenpäin, huomaa ennen pitkää, ettei oikein mitään saa tehtyä ja tehtävät kasaantuu. Niin se vain on.

           Uusia tuulia joogaohjauksessa!  

Hienoja ajatuksia ja muistutuksia siitä, miten omaa ajankäyttöään tulisi hallita. Nämä ovat myös keinoja sille, ettei kiirettä pääse syntymään. Miten olen onnistunut omassa hyvinvointilupauksessa kiireen vähentämiseksi? Aika huonosti, pakko myöntää. Miten se onkaan niin vaikea oppia pois sellaista, mitä on lähes koko elämänsä tehnyt? Itselläni erityisesti se, että olen joka paikasta myöhässä. Siitä olen kuitenkin vakuuttunut, että huomattavan vähällä stressillä pääsee, kun on ajoissa juna-asemalla, kokouksissa yms. Oikein ihmettelee ajoissa ollessaan, että mikä on kun ei ahdista.

Olisiko tässä sitten jatkolupauksen paikka. Suunnittelen ja aikataulutan paremmin tehtäviä sekä luokittelen tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Lupaan ainakin yrittää!