Share |

Sattva Jooga Seinäjoki - kirjoituksia

Joogaa raskausaikana

Share |

Torstai 7.7.2022 - Anneli Kupari, Sanni


Moni kysyy, voiko raskaana ollessa joogata? Asiaa kysyttäessä eri lähteet antavat varsin vastakkaisiakin vastauksia tähän kysymykseen.

Usein suositellaan, ettei joogaa aloiteta raskaana ollessa. Mielestäni voi aloittaa harjoituksen, mikäli tekee sen kehoa kuunnellen ja kevennettynä. En luonnollisesti suosittele astangajoogaa tai muuta voimakasta joogaa raskaanan oleville, jos harjoitusta ei ole aikaisemmin tehnyt. Kaikki liikunta ja tekeminen vain pitää sopeuttaa vallitsevaan olotilaan. Jooga-asentoja kevennetään raskauden edetessä. Suojellaan kasvavaa mahaa, ettei se turhaan puristu missään asanoissa tai kierry liikaa.  Voimakkaat lantion avaukset eivät myöskään ole suositeltavia. Kaikki huomio tulee olla siinä, että mahassa kasvavalla lapsella olisi ihanteelliset olotilat kasvaa ja kehittyä. 

Sattvan astangatunneilla säännöllisesti käynyt Sanni kertoo omasta raskausajan joogasta. 

‘Kun sain tietää olevani raskaana, ajatuksenani oli, että haluaisin päästä jatkamaan joogaharrastusta mahdollisimman pitkälle. Aluksi netistä löytyvä ristiriitaisen tiedon määrä hämmensi, mutta Anneli auttoi minua valitsemaan raskausajalle sopivia asanoja ja lopulta pystyin käymään joogasalilla lähes laskettuun aikaan saakka. Tuntui oikeastaan jopa hyvältä siirtyä vaihteeksi kevennetyn astangan tunneille, sillä rauhallinen tahti pakotti aiempaa huolellisemmin keskittymään liikkeisiin, hengitykseen ja lantionpohjaan. Loppurentoutukset sen sijaan olivat hyvä keino päästä irti kehon jännityksistä ja valmistautua synnytykseen. Myös synnytyksen aikana sain apua astangan hengitystekniikoista. Keskittyminen rauhalliseen sisään- ja uloshengitykseen auttoi vastaanottamaan supistuksia, ja ponnistusvaiheen aikana oli hyötyä siitä, että on oppinut hallitsemaan omaa hengitystään.’

‘Asanoita kevennettiin hiljalleen raskauden edetessä ja vatsan kasvaessa. Vasta viimeisellä kolmanneksella vaikutukset alkoivat kunnolla tuntua: jalka ei enää noussut samaan tapaan kuin ennen, eteentaivutus ei käynyt yhtä helposti eikä selällään pystynyt makaamaan pitkiä aikoja. Välillä tietenkin harmitti, kun huomasi oman kehityksen kulkevan taaksepäin. Toivon kuitenkin, että kevyestäkin raskaudenaikaisesta harjoittelusta on hyötyä sitten, kun pääsen taas jatkamaan joogan parissa. Synnytyksestä palautuminen ottaa aikansa, mutta odotan jo innolla paluuta joogamatolle.’

 

Yleisimpiä huomioon otettavia asioita raskausajan joogaan liittyen

  • Ensimmäisellä kolmanneksella voit aloittaa joogan hyvin kevennetyllä joogalla kehoa kuunnellen. Jos kuulut keskenmenojen osalta riskiryhmään, joogan aloittaminen ei ole suositeltavaa ensimmäisen kolmanneksen aikaan. 

  • Mikäli olet harjoittanut joogaa pidempään säännöllisesti ennen raskautta voit hyvin jatkaa harjoitusta kunhan teet sen kehoasi kuunnellen ja kevennettynä.

  • Vältä voimakkaita kiertoja tai voimakkaasti avaavia asanoita. 

  • Hengitysharjoituksissa vältä hengityksen pysäyttämistä (pidättelyä), jotta et rajoita sikiön hapen saantia ja/tai aiheuta itsellesi huimausta.

  • Muista aina keskeyttää harjoitus, jos siltä tuntuu  Kuuntele kehosi viestejä ja tee harjoitusta kehoasi kuunnellen. 

  • Vältä selällään tehtäviä asanoita ensimmäisen kolmanneksen jälkeen,välttääksesi kohtuun kohdistuvaa painetta. 

  • Tarvittaessa asanoita voidaan varioida sekä käyttää asianmukaisia apuvälineitä, kuten joogatiiliä, joogavyötä, bolstereita ja muita tyynyjä sekä taiteltuja vilttejä tms. tukemassa kehoa.Yleisesti ottaen raskaana ollessa asanoita pitäisi tehdä jalat vähintään lantion leveydellä ja raskauden edetessä leveämmällä varmistaen aina, että vauvalla on tilaa.Asanat jotka luovat tilaa kylkikorin sekä vatsalihasten väliin voivat helpottaa raskaana ollessa, tuoden vauvalle enemmän tilaa.

Raskausaikana ylläpidetään omaa joogaharjoitusta, ei kehitetä sitä eteenpäin. Ei opetella pääseisontaa tai muita vaativia asanoita, jos niitä ei ole aikaisemmin tehnyt. Raskausaikana voi siis hyvin joogata. Raskaudesta kannattaa kertoa ohjaajalle, joka osaa neuvoa ja opastaa oikeanlaiseen tekniikkaan. Joogasta on raskaana ollessa, kuten muutenkin, lukuisia hyötyjä. Jooga auttaa raskaana olevia mm. parantaen ruuansulatusta ja verenkiertoa, sekä helpottamalla hengittämistä. Asanat ja hengitysharjoitukset voivat helpottaa raskausajan väsymyksestä ja hermojen kireyksistä kärsiviä sekä poistavat haitallisia aineita kehosta. 

Tervetuloa tunneille myös raskaana ollessa!
Anneli Kupari
Sattva Jooga Seinäjoen yrittäjä ja joogaohjaaja
@sattvajoogaseinajoki FB/IG
oma_kuva_blogi_1.jpg

Avainsanat: jooga raskaus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini