Sattva Jooga Seinäjoki - kirjoituksia
Astangajoogan alkumantraLauantai 10.11.2018 - Anneli Kupari Astangatuntilaisilta tuli toive, että otettaisiin harjoitukseen mukaan alkumantra. Astangaharjoituksessa matrjoja käytetään alussa ja lopussa, mutta itse en niitä ole paljon harjoittanut. Olen tehnyt paljon harjoitusta yksin kotona, muiden nukkuessa aamulla, enkä ole viitsinyt heitä herättää matroilla. Nyt kuitenkin lupasin tuntilaisilleni, että otetaan alkumantra käyttöön. Mikä se astangassa ja minkälaisia vaikutuksia sillä on? Lue lisää kirjoituksesta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: alkumantra, tietoinenolo, astanga |
Joogasutrat - joogan ulkoinen tieSunnuntai 28.10.2018 - Anneli Kupari Sain joogaopettajaopinnoissani tehtäväksi kirjoittaa Patanjalin 8 portaan tiestä. Samoin Anne Nuotio kertoi kurssillaan tästä. Hän on myös kirjoittanut tästä kirjan (Niyamat ojennukseen - Opas henkiseen asanaharjoitteluun), jonka luin lomallani. Kirjassa tuodaan sutrat osaksi joka päiväistä harjoittelua, mikä itselle avasi loistavasti tätä joogan henkistä puolta, jota harvemmin tuodaan esille joogatunneilla. Keskittyminen tekemiseen ja kehon kuunteluun on ollut viime viikkojen ajan pääpaino omassa harjoituksessa. Kehosta löytyy viisaus. Kun sitä kuuntelee, sieltä löytyy vastaus.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jooga, astanga, tietoinenolo, |
Hyvän olon asioita lisääTorstai 18.10.2018 - Anneli Kupari Tässä kirjoituksessa pysähdyin lomallani pohtimaan asioita, jotka tuovat hyvää oloa ja asioita, jotka puolestaan ovat asioita, jotka vain tuovat negatiivista energiaa. Sitä pohtii, miksi vapaa-ajallaan turhaan rasittaa itseään turhaan asioilla, jotka vievät energiaa ja tuovat vain pahaa oloa. Tämä elämä on muutenkin välillä täynnä hankalia asioita ja on hyvä vapaa-ajallaan tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli ja kerätä energiaa jaksaakseen. Välillä on hyvä pysähtyä ja pohtia, mikä itselle on tärkeä. Tämä syysloma oli itselle pysähtymisen paikka.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, syysloma, tietoinenolo |
Yin joogaLauantai 29.9.2018 - Anneli Kupari Tällä viikolla kuuntelin podcastia, jossa puhuttiin Yin joogasta ja tuleeko sitä tehdä ennen vai jälkeen fyysisen harjoituksen? Kuten olen kuvitellutkin, Yin tehdään kylmillä lihaksilla ja liikunnallisempi harjoitus sen päälle mielummin. Parasta tietenkin olisi, että voisi hetken vain olla joogan jälkeen. Vaikutukset ovat parhaimmat siten. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yin jooga tietoinenolo |
VuorovaikutusSunnuntai 23.9.2018 - Anneli Kupari Tällä viikolla pohdin vuorovaikutusta. Olin Vilnassa työmatkalla ja jälleen havaitsin sen, että me kansalaisuudet olemme erilaisia sekä me ihmiset toimimme eri tavalla vuorovaikutustilanteissa. Vaikka olen kohtuullisen sosiaalinen, olen kuitenkin aluksi tarkkailija ensin vuorovaikutustilanteissa. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, on vain pakko heti alusta lähtien olla sosiaalinen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuorovaikutus hyvinvointi tietoinenolo |
YhteisöllisyysLauantai 25.8.2018 - Anneli Kupari Edellisellä viikolla olin erilaisissa yhteisöllisissä tapahtumissa ja ne inspiroivat kirjoittamaan yhteisöllisyydestä. Termi on usein organisaatioidenkin strategioissa mainittu asia, mutta onko aidosti pohdittu, mitä se tarkoittaa. Mikä lisää yhteisöllisyyttä, mikä vähentää sitä? Pohdin myös sitä, miten yhteisöllisyyden kokemus toteutuu etätyössä. |
3 kommenttia . Avainsanat: yhteisöllisyys, hyvinvointi, tietoinenolo |
Hengityksen voimaLauantai 18.8.2018 - Anneli Kupari Tässä kirjoituksessa oli tarkoitus jatkaa kiireen pohtimista ja keinoja kiireen tunteen vähentämiseksi. Jatkan siitä aiheesta myöhemmin, mutta tässä kirjoituksessa puhun hengityksestä. Miten sitä voi eri tavalla hyödyntää sekä arjess että joogassa. Tervetuloa lukemaan! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hengitys tietoinenolo jooga astanga |
Hyvää tekevä lupausSunnuntai 12.8.2018 klo 10:35 - Anneli Kupari Aloitin työt ja kirjoitin työn aloittamisesta ja vinkeistä siihen, miten helpottaa työn aloittamista. Tein myös hyvinvointilupauksen tälle syksylle ja pohdin kiirettä. Mistä kiire syntyy ja miten sitä tunnetta voisi helpottaa? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiire hyvinvointi tietoinenolo |
Myötätuntoa elämäänLauantai 28.7.2018 - Anneli Kupari Tässä kirjoituksessa pohdin vielä armottomuutta itseä kohtaan ja miten armottomuutta voisi myötätunnolla itseään kohtaan helpottaa. Olen tehnyt itsemyötätuntoharjoitteita ja toisaalta joogan ja mindfullnesin avulla oppinut tiedostamaan omia ajatuksia ja tunteita. Se, että tiedostaa esim. armottomuuden itseään kohtaan, on jo askel hyvään suuntaan. Kun tiedostaa, asialle voi myös tehdä jotain.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvintointi, itsemyötätunto, tietoinenolo |
Sinä riitätLauantai 21.7.2018 klo 14:46 - Anneli Kupari Tämä kirjoitus syntyi omasta tuskasta, jossa vähättelen itseäni, soimaan itseäni, vertaan itseäni muihin ja muutoinkin puhun itselleni inhottavasti. Kuvittelin, että ainoastaan minä olen itselleni ankara, mutta kuuntelin tällä viikolla podcastiä, jossa naiset kertoivat 'inner kritic':stä ja siitä, miten se näyttäytyy heille. Mieletöntä, kuinka voimmekin olla inhottavia itsellemme! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietoinenolo, hyvinvointi, itsensäjohtaminen |
Kohti unelmaaLauantai 14.7.2018 - Anneli Kupari Se on totta nyt. Olen aloittanut kirjaamaan ajatuksiani blogiin. Tässä ensimmäinen kirjoitukseni kerron hiukan itsestäni, taukojen merkityksestä, omasta polustani rintasyöpään sairastumisen jälkeen. Aina sanotaan, että kaikista elämän vastoinkäymisistä on löydettävissä jotain hyvää. Ehkäpä sairauteni sitten pysäytti ja käynnisti pohdinnan siitä, voisiko asioita tehdä toisin. Mikä tekee itselle hyvää, mikä taas ei. Tervetuloa lukemaan ajatuksiani, jossa kirjoitan oman kehittymisen tarinaa itsensäjohtamisen näkökulmasta. Toimin virkatyössäni esimiehenä ja välillä tulen kirjaamaan ajatuksia myös siitä näkökulmasta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, tietoinenolo, terveys |