Tuntivarauskäytännöt

Salin ovi avataan aina 15 min ennen tunnin alkua, ja suljetaan tunnin alkaessa. Ovet ovat lukossa tuntien aikana. Tulethan siis ajoissa paikalle. Tunnille tulee ilmoittautua ennen saliin menoa paikallaolevaksi tunnin ohjaajalle, joka kirjaa ylös tunneille osallistuvat ja toteaa jäsenyyden, kirjaa voimassaolevan kortin tai veloittaa kertakäynnin.

TUNNIN VARAAMINEN

Tunti on aina varattava etukäteen ennen tunnille tuloa Tunnit varataan ajanvarausjärjestelmän kautta. Asiakkaan on huolehdittava omien henkilötietojensa päivittämisestä ajanvarausjärjestelmään niiden muuttuessa.

TUNNIN PERUUTTAMINEN

Varattu tunti on peruttava aina viimeistään 2 h ennen tunnin alkua, jos sille ei pääse osallistumaan. Peruuttamaton tai alle 2 tunnin sisällä peruutettu varaus veloitetaan jälkikäteen erillismaksuna, kertakortilta tai jäsenen käyntikerroista. Mikäli asiakkaalla ei ole voimassaolevaa jäsenyyttä tai kertakorttia käytössään, veloitamme poissaolosta kertakäynnin hinnan voimassaolevan hinnaston mukaisesti.

Sairaustapauksissa otathan yhteyttä sattvajooga.seinajoki@gmail.com tai wu/soitto 050-5370967.

Muistathan, että jättämällä tunnin perumatta viet paikan toiselta tunnille haluavalta.

Mikäli selvittämättömiä poissaoloja tunneilta on useita kuukauden aikana, on Sattva Jooga Seinäjoelal oikeus poistaa asiakkaan käyttöoikeus ajanvarausjärjestelmään. Poissaolojen takia suljetun asiakastilin saa uudelleen käyttöönsä ottamalla yhteyttä sattvajooga.seinajoki@gmail.com tai soitto/wu 050-53708676.


TUNTIEN MINIMIOSALLISTUJAMÄÄRÄ

Tunti pidetään, jos tunnille on ilmoittautunut vähintään 4
henkilöä. Jos tunti joudutaan perumaan, ilmoittautuneille lähtee automaattinen
viesti peruutuksesta 2 tuntia ennen tunnin alkua.



TIETOSUOJAKÄYTÄNTÖMME

Varaamalla tunteja hyväksyt, että käsittelemme tietojasi. Keräämme tietojasi tunti- ja kurssivarauksia,
kurssitiedotusta, ostotapahtumia sekä lisäksi erillisellä suostumuksellasi
markkinointia ja laskutusta varten. Sinulla on mm. oikeus saada tietoon sinusta
kerätyt tiedot ja pyytää sinusta kerättyjä tietoja poistettavaksi. Lue koko
tietosuojakäytäntömme täältä.